
Satakunnan sairaanhoitopiirissä on jo vuoden verran ollut apuna Uoma-potilassiirtojärjestelmä. Uoman avulla hoidetaan potilaiden kiireetön jatkohoitoon siirto terveydenhuollon toimijoiden välillä ja sairaaloiden sisällä. Uoma on helpottanut sairaanhoitajien arkea mm. vähentämällä potilastyön keskeytyksiä ja tuomalla ryhtiä raportointiin. Nyt Uoman käytön odotetaankin laajentuvan kaikille osastoille.
”Sairaanhoitajan työssä osastolla Uoma on kätevä, koska se kulkee mobiilisti mukana. Uudesta potilaasta kilahtaa ilmoitus taskussa. Hoitajien ei tarvitse hypätä puhelimeen kesken potilastyön. Kun hoitajat saavat käsillä olevan potilaan hoidettua, he voivat siirtyä käsittelemään Uoman kautta tullutta potilasta. Siinä on Uoman suurin etu”, kertoo jatkohoitokoordinaattori Tarja Lahtinen Porin perusturvasta käyttökokemuksista.
Perinteisesti hoitajat selvittävät potilaiden jatkohoitopaikkaa puhelimitse ja antavat siirtoraportin potilaasta uuteen hoitopaikkaan suullisesti.
”Puhelimella soittaminen on vähentynyt Uoman myötä huomattavasti. Lisäksi raportointi on tiivistynyt rakenteellisuuden ansioista ja mikä tärkeintä, lähetetystä raportista on olemassa aina dokumentti. Jos raportti annetaan pelkästään suullisesti, on suurempi riski katkoksiin. Nyt voidaan selkeästi osoittaa, mitä tietoa on annettu,” päivystyksen koordinoiva osastonhoitaja Sam Fagerlund Satasairaalasta kertoo.
Uoma tuo säästöjä monella tapaa
Kun Uoman myötä hoitotyön keskeytykset vähenevät ja potilaiden hoitoon siirto nopeutuu, syntyy säästöjä.
”Jos Uoman avulla potilaan siirtoon kuluu 10 minuuttia aiempaa vähemmän lähettävän ja vastaanottavan hoitajan aikaa ja siirtoja tehdään 70 päivässä, säästetään vuosittain 250 000 euroa pelkästään säästetyn työajan perusteella”, kertoo Uoman kehittäneen Unitary Healthcare Oy:n toimitusjohtaja Taavi Saviauk.
”Nykyiselläänkin pelkkä työajan säästö riittää kattamaan järjestelmän kulut. Keskeytysten vähenemisen ja työilmapiirin paranemisen tuomat välilliset säästöt ovat kuitenkin arvioidemme mukaan kertaluokkaa suuremmat”, Saviauk jatkaa.
Käytön laajeneminen kaikille osastoille toisi helpotusta
Tällä hetkellä Uoman avulla hoidetaan Satakunnassa potilassiirrot Satasairaalan päivystyksestä terveyskeskuksiin ja päivystysosastolle. Tarkoituksena on laajentaa käyttö kaikille osastoille.
”Nyt osa potilaista tulee Uoman kautta, osa edelleen puhelimitse. Olisi hyvä, että Uoma olisi käytössä Satasairaalan kaikilla osastoilla. Näin yhden organisaation lähettämät potilaat välitettäisiin vain yhden järjestelmän kautta”, Lahtinen Porin perusturvasta sanoo.
Myös Satasairaalasta toivotaan laajempaa käyttöä. ”Nyt odotamme, että Uoma laajenee sairaalan sisällä osastoille. Siitä olisi hyötyä,” Fagerlund Satasairaalasta kertoo.
Uoma mahdollistaa terveyskeskusten vuodeosastojen yhteiskäytön, mikä säästäisi myös siirtoviivemaksuissa. Lisäksi Uoman avulla voidaan säästää ylimääräisiä päivystyskäyntejä, jos terveyskeskuksen kiirevastaanotot lähettäisivät potilaita suoraan toisen kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolle, eivätkä yhteispäivystykseen silloin, kun oma osasto on täynnä.
Saviauk antaa esimerkin todellisesta tilanteesta, jonkalaiset Uoman avulla voidaan välttää: ”Muistisairaalle iäkkäälle ihmiselle diagnosoidaan oman kunnan kiirevastaanotolla keuhkokuume ja aloitetaan antibiootti. Seuraavaksi potilas tarvitsisi hoitoa osastolla, mutta koska oman terveyskeskuksen vuodeosasto on täynnä, hänet lähetetään ambulanssilla 50 kilometrin päähän yhteispäivystykseen jatkohoitopaikan selvitykseen. Siellä hän odottaa kuusi tuntia tai viettää jopa yön tarkkailuosastolla, koska ei ole kiireellinen potilas. Vasta aamulla hänet lähetetään naapurikuntaan vuodeosastolle, josta paikka on löytynyt. Tuloksena on iso määrä turhaa kuormitusta niin potilaalle kuin hoitohenkilökunnallekin puhumattakaan veronmaksajien kuluista. Kun kiirevastaanolla on käytössä Uoma, omakin osastosiirto hoituu sen kautta ja Uoma ohjaa automaattisesti potilaan tarjolle naapurikuntiin, jos oma osasto on täynnä. Näin vältetään kärsimystä, harmia ja kuluja.”
Uoma on mahdollista laajentaa käyttöön myös kotisairaalaan, jolloin turhat siirrot terveyskeskusten vuodeosastolle vähenisivät. “Pyrimme siihen, että potilaan koko jatkohoitopolku olisi mahdollista järjestää Uoman avulla”, Saviauk sanoo.
Uoma-järjestelmä on käytössä Satakunnan sairaanhoitopiirin lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä sekä Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymässä. Uoman avulla tehdään kuukausittain jo yli 5 000 potilassiirtoa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Taavi Saviauk, Unitary Healthcare Oy, taavi.saviauk@unitary.fi, p. 050 543 5789